Raahelainen 18.5.2005

Rapapapat lahjoittivat cd-soittimia


Weteraanimopedikerho Rapapapat lahjoitti lauantaina seutukunnan päiväkodeille 12 kappaletta cd-soittimia. Kerhon rahastonhoitaja Mikko Mattila kertoi, että vuonna 2002 perustetun kerhon ajatuksena on alusta asti ollut, että jäsenmaksut käytetään hyväntekeväisyyteen.

Kerhoa perustettaessa päätimme, että keräämme jäsenmaksua, jotta kerholle ei tule niin sanottua ikuisuusjäseniä. Kerhon ei kuitenkaan ole hyvä omistaa mitään ylimääräistä, joten päätimme että jäsenmaksuista ylimääräinen osa käytetään hyväntekeväisyyteen, Mattila kertoi.

Rapapappoihin kuuluu tällä hetkellä 34 jäsentä. Cd-soitinten hankintaan kerho käytti reilut 700 euroa, ja tämä oli ensimmäinen Rapapappojen tekemä lahjoitus.

Rahat riittivät juuri ja juuri tähän lahjoitukseen. Ihan joka vuosi emme ehkä pysty lahjoituksia tekemään, mutta hyväntekeväisyyttä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessakin. Kohdevaihtoehtoja meillä oli nyt viisi, ja yksimielisesti päätimme valita tämän, Mattila kertoi ja totesi, että ajatuksena oli kohdistaa hyväntekeväisyys nienomaan lapsiin.

Kirkkokadun lastentalon johtaja Eija Keränen kertoi, että cd-soittimet jaetaan tasapuolisesti kaikkien seutukunnan 12 päiväkodin kesken niin, että jokainen päiväkoti saa yhden soittimen. Keräsen mukaan juuri cd-soittimille päiväkodeilla onkin tarvetta.

Lasten kanssa kuunnellaan satuja ja musiikkia, ja soittimet ovat monipuolisesti koko talon käytössä, Keränen kertoi.

Katso myös tapahtumakuvat