Raahelainen 2.8.2003

Osmon pyörän rakennus puretaan

Jäähyväiset vanhalle


Raahelaiset saivat viime viikon lauvantaina katsella huuli pyöreänä jotain, mikä ei liittynyt Rantajatseihin sitten millään tavalla. Pappamopojen armoton jengi suuntasi pärriensä tangot kohti Osmon pyörää. Parkkeerattuaan ajokkinsa tyylikkäästi liikkeen eteen pärinäpojat kaivoivat taskuistaan esiin ei aseita, vaan kamerat. Rapapapat Ry olivat tulleet porukalla suremaan Osmon pyörän viimeisiä kesäpäiviä vanhoissa tiloissa. Viimeisimpänä paikalle kurvasi mopollaan liikkeen omistaja, herra ja hidalgo Osmo Viitola.
On siitä aikaa, kun näin paljon mopoja on tämän liikkeen edessä ollut, yrittäjä totesi silmät muistoihin tähyten.
45 vuotta Osmon pyöränä toimineet vanhat tilat joutuvat antamaan tietä myös naapiritalot neilaisevalle uudelle liikehuoneistolle ensi huhtikuussa.
Kun tämän talon aikanaan ostin, oli se ollut kaksi vuotta kylmillään. Paikan nähdessään isä tokaisi, että minkä kummitustalon menit ostamaan! Sittenhän täällä asuteltiin remppamiehen kanssa ja koivuhaloilla kakluuneja lämmitettiin, kertoilee Viitola yrityksensä historiasta.
Nyt 6-vuotias Viiltola on liikkeineen nähnyt mopoilun kulta- ja laskukaudet:
Parhat mopovuodet olivat siinä 70-luvulla. Mopohan oli töihinkulkuväline siinä missä auto nykyään. Parhaiten myi Simson, kun se oli niin halpa. Tuntureita ja Solifereita oli myynnissä eniten niiden lisäksi siihen aikaan. Parhaina päivinä ei saanut muuta kirjoittaa kun mopojen luovutus todistuksia.
Samoihin aikoihin remontoitiin liikkeen vasenkin puoli liiketilaksi. Siihen asti se oli toiminut asuinkäytössä. Viimeisimmän remontin Viiltola teki liikkeeseen muutama vuosi sitten, kun katto ja maalaus uudistettiin. Nyt, ikävä kyllä, remontit menevät tavallaan hukkaan. Yrittäjä ei kuitenkaan lannistu kaupungin päätöksestä purkaa vanhat tilat, vaan aikoo jatkaa uudessa rakennuksessa.
Sen verran tunneihminen kuitenkin olen, etten aio olla täällä katselemassa, kun tämä puretaan, Viiltola kommentoi.

Pappamopojen uusi nousu

Rapapappojen Mikko Mattilaa harmittaa se, että historiallinen rakennus puretaan kaupunkikuvasta.
Liikehän säilyy, mutta ei se uusissa tiloissa ole enää entisensä.
Puolitoista vuotta sitten rekisteröityneessä Rapapapoissa on Mattilan lisäksi peräti 28 jäsentä ja pääsyvaatimuksena on vain se, että omistaa vanhan mopon. Kunto ja ulkonäkö ovat omistajan harkinnassa, kunhan ajopeli on rekisteröity. Rapapappojen asenne on kuitenkin selkeä:
Ajettavaksihan nämä pelit on tahty. Viime kesänä käytiin reissu Iisalmessa. Seitsämän ja puoli tuntia meni matkaan mutta hauskaa oli!
Rapapappojen kanssa samanhenkisiä seuroja on ympäri suomea, kuten lappalainen Los Dementitos.
Kaveri oli Lapissa reissaamassa vaimon kanssa ja eiköhän vain ensimmäisellä taukopaikalla siihen viisi Dementitoksen pappamopoa pyörähtänyt. Vaimo oli tuumannut happamena, etteikö noista pääse sitten missään eroon, Mattila naureskelee.
Mikä lie syynä mopobuumiin, mutta vanhojen ajokkien hinnat ovat nousseet arvoon arvaamattomaan. Eräskin keräilijä pulitti 50-luvun pappamoposta päälle parituhatta euroa Mattilan kertoman mukaan:
Siltä tyypiltä puuttui kokoelmastaan juuri se malli.
Vielä eivät Rapapapat ole saaneet houkutelluksi mopojen gurua, Osmo Viiltolaa jäsenekseen:
Katsotaampa sitten aikanaan, kun jään eläkkeelle, huikkasi Viiltola vastaukseksi.

Katso myös tapahtumakuvat